"Innovointi vaatii ensisijaisesti johtajuutta sekä yksittäisen hankkeen että organisaation osalta"
Organisaatiotasolla johtajuudella pyritään mahdollistamaan jatkuva oppiminen sekä poistamaan innovointityöt esteitä. Organisaatioissa kaivataankin parempaa moniprojektityön hallintaa ja yksilöiden hyvinvointia sillä ihmiset ja heidän osaamisensa ovat organisaation tärkein voimavara.
Yksilötason johtajuudella pyritään innostamaan ja sitouttamaan ihmisiä yhteisiin ratkaisuihin ja päätöksiin, vaikkakin väliaikaisessa organisaatiossa organisaatioidentiteetin muotoutuminen, oppiminen, luottamus, ja samaistuminen on haastavaa.
Organisaatioiden tulee ottaa yksilöt vuorovaikutuksen ja yhteistyön keinoin mukaan keskustelemaan siitä, kuinka heitä ohjataan ja johdetaan, jotta mahdollistetaan yksilöiden sitoutuneisuus ja innostuneisuus.
Innostumiseen ja sitoutumiseen vaikutetaan resurssien motivoinnilla; työn tulee olla merkityksellistä, työllä tulee olla tarkoitus, työn pitää tarjota etenemisen ja onnistumisen kokemuksia, työn täytyy tarjota mahdollisuuden olla osa isompaa kokonaisuutta sekä mahdollistaa henkilökohtaisen kasvun.
Muuntautuvassa projektin elinkaaren viitekehyksissä tiimien sisäisillä ja välisillä toimintavoilla ja arvoilla rakennetaan luottamusta, jotka ilmenevät sitoutuneisuutena, rohkeutena, keskittymisenä olennaiseen, avoimuutena ja yhtäläisenä arvostuksena. Muuntautuvia projektien elinkaaren viitekehyksiä kutsutaan yleisesti ketteriksi viitekehyksiksi.
Luottamusta rakentavat toimintatavat ketterissä viitekehyksissä perustuvat iteratiiviseen sekä inkrementaaliseen projektien läpivientiin, jossa iteratiivinen projektinhallinta perustuu toistoihin, jossa lopputuotos valmistuu toisiaan seuranneiden toistojen lopputuloksena, ja jossa inkrementaalinen projektinhallinta perustuu vähittäiseen toiminnallisuuden lisäämiseen, jossa jokainen iteraatio kierros lisää tuotteen toiminnallisuutta.
Ketterät projektihallinnan viitekehykset sisältävät toimintatavat, roolit ja vastuut, suoritteet, aktiviteetit ja tapahtumat, joista on jalostunut tarkempia prosessikuvauksia ja tekniikoita viitekehyksien ympärille. Osa toimintatavoista kuten iteraatioittain toistuva seuranta ja palaute, ovat syrjäyttäneet tarpeen vuosittaisille kehityskeskusteluille, sillä vuorovaikutus on jatkuvaa ja kehittyy toistojen myötä.
Kirjoittaja on Projektihallinnan ammattilainen sekä Project Management Institute (PMI) Finland hallituksen jäsen.